Jaana Jokinen

4.1.2022

Jaana Jokinen:

https://www.facebook.com/jaana.jokinen.944

1.

Nimeni on Jaana. Synnyin Suomessa mutta kun olin lapsi, perheeni muutti Australiaan siirtolaisina vuonna 1978, jossa vieläkin asun. Minun isäni äiti Elina Ristseppä (syntynyt 1915) asui lapsuutensa Kanneljärvellä. Hän oli syntynyt Viipurissa mutta hän oli 9 vuotias kun hänen perheensä muutti sinne, Hämeenkylän Määttäsen mäelle, alakylään. Minulla on mummini muistelmia sieltä lapsuudestaan joita voisin tähän kopioida jos jotakin kiinnostaisi? Se on sen verran pitkä että en yhdellä istumalla varmaan saa sitä tehtyä mutta voin kyllä jatkaa joskus myöhemmin jos kiinnostaa. Elina-mummini kertoo myös kylän ihmisistä siinä. Tässä alkua:
Alkaessani muistelemaan Kanneljärven Hämeen-kylää, tulee ensin mieleen tuo luonnon ihana 12 km pitkä hiekka rantainen suulajärvi. Pakosta sukeutuu myös mieleen eräs sunnuntai päivä jolloin tapahtui kaksi onnettomuutta joissa 3 ihmistä menetti henkensä mutta sitä päivää en halua tarkemmin selostaa se oli lapsuuteni muistojen synkin päivä. Kerron vaan sen kauneudesta.
Alkaessani muistelemaan Kanneljärven Hämeenkylää tulee ensin mieleeni luonnon ihana hiekkarantainen suulajärvi. Eräs pieni poika jonka koti oli ollut järven rannalla pääsi kerran äitinsä kanssa suula järven rannalle pyykkiä pesemään. Poika levitti käsiään ja lausui: "Ompas tääl suuri pyykki allas".
Kotini sijaitsi Hämeenkylän Määttäsen mäellä. Hämeenkylä jakautui useampaan kylä ryhmään, mm. alakylä ja yläkylä. Minun lapsuus muistoni liikkuivat vain tämän edellä mainitun kylä ryhmän tienoilla. Tähän kylä ryhmään kuului minun muistin mukaan noin 15 eri asuntoa. Suurempia ja pienempiä taloja. Kerron ensin huvila asunnoista jonka omisti silloin 20-30 luvulla veljekset Määttänen. Nämä huvilat olivat autioita silloin ei ollut asunto pulaa.
Siellä huvila alueella asui yksi perhe isä Paavo nimeltään ja hänen vanha äitinsä ja kolme lastansa joista nuorin Helmi joka oli minun koulu toverini ja ystäväni. Autiot huvilat olivat meidän mielestämme satu linnoja. Leikimme siellä usein, kuvittelimme olevamme niiden ylhäisiä asukkaita, kävelimme ihanassa puutarhassamme ja vietimme onnellisia päiviä. Se alue oli todella ihastuttava istutettuine ulkomaan kasvillisuuksineen. Siellä oli lehti kuusia, hopea kuusia, pitkä neulaisia mäntyjä, lehmuksia ym. Koivukuja ja kuusikuja johti rantaan. Alueen omistajat tuskin nauttivat siitä läheskään niin paljon kuin me, Määttäsen mäen lapset ja nuoret.
Nyt jätämme sen "senatorin" joksi me sitä kutsuimme ja siirrymme varsinaiseen kylään. Ensimmäinen talo kylän perällä oli Mikko Juvosen, tuon vanhan sotamiehen, hän oli palvellut 5 vuotta armeijassa ja olikin komea kuin Mannerheim ja elää vieläkin. Hänen vaimonsa Helena. Lapset kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, lapsista nuorin Veera kuoli 9 v. Hän oli kuin enkeli, pellava hiuksinen, hän lauloi kauniilla enkeli äänellään hyvin suloisesti. Seuraava taLo oli lapsuus kotini. Isäni oli vuokrannut sen vaaturi Johannes Määttäseltä joka oli siirtynyt Tampereelle ammattiaan harjoittamaan. Olin 9 vuotias kun muutimme tuohon suloiseen huvilaan josta minulla on elämäni ihanimmat muistot. Huvilassa oli 4 huonetta alakerrassa ja vintti kamarissa nukuimme kesäisin.  
jatkan toisten jos kiinnostaa...

2.
ELINA OS. RISTSEPÄN MUISTELMAT #2 -
Puutarha oli hyvin sunniteltu ja hoidettu. Sireeni pensaat ympäröivät puutarha aluetta, violetti ja valkoinen, vuoroittelivat. Omena puita oli 14. Makuukammarin akkunan alla oli suuri ruusu pensas, puutarha keinu oli meidän suuri ilon aiheemme. Siinä lauloimme kylän lasten kanssa kesä iltoina. Siisti säle-aita ympäröi aluetta. Sanoisin hyvin mielelläni, että kotini oli kaunein paikkakunnalla, mutta älkää uskoko sitä sillä se on vain lapsen puhetta.
Seuraava talo oli "Riikkala", Ville Juvosen omistama. Hänellä oli kolme poikaa joiden äiti oli kuollut. Riikka mummo hoiti poikansa lapsia ja kertoi tarinoita nuoruudensa ajalta. Hän oli tullut Savosta Pielaveden rannalta. Siellä oli hänen lapsuuden muistonsa joita hän kertoi savon murteella. Riikka mummo oli huono kuuloinen, hän oli usein omissa maailmoissaan, nuoruudensa muistoissa.
Seuraava talo oli sekin vielä Paavo ja Ville Juvosen, jo kolmas Juvosen talo Määttäsen mäellä, mutta enempää niitä ei ollutkaan. Paavo, vanhempi veljes, viljeli maata. Ville oli kalastaja. Heillä oli molemmilla venäläiset vaimot ja paljon kauniita lapsia, meidän leikki- ja koulu tovereitamme. Talossa oli vielä silloin vanha emäntä ja naimaton tytär Anna nimeltään.
Sitten alkoivat varsinaiset Määttäsen talot. Ensin oli Posti Paavon talo tien oikealla puolella. Minun muistini mukaan ajoi Posti Paavo hevosella postia Kanneljärven asemmalta. Hänen vaimonsa Kristiina oli pyhäkoulun opettaja, vanhin tytär Helena ompeli, poika Väinö ja nuorempi tytär Hilja.
Seuraavan talon omisti "Villeläis Juones", Joonas Määttänen. Hänen emäntänsä oli Aino. He olivat silloin nuoria. Heillä oli pieniä lapsia, vanhin heistä Elvi nimeltään. Isännän sisar Maiju asui vielä kotona.
Sitten katsomme suuren pellon yli oikealle. Siellä on huvila yhdyskunta, iso navetta ja paljon rakennuksia. Siellä oli Soltanoskin huvila. Heillä oli paljon karjaa ja peltoja. He ovat venäläisiä kuten nimestäkin huomaatte. Siellä on eräs henkilö josta lähden puhumaan pari sana, hän on emännöitsijä. Hän on lasten ja nuorten ystävä, hänellä oli tapana tarjota meille kylän varhais nuorille kaakaota ja teetä. Hänen sanontansa kuului: "pittä otta! panna saahharu sekka". Hän oli hyvä ihminen, samoin Soltanoskin rouva. Heidän huvilansa paloi luultavasti vuonna 30.
Taas jatkamme matkaa kylän kujasia pitkin. Tulemme suuren talon kohdalle. Siinä asui useita veljeksiä, vanhin Risto Määttänen. Hänellä on jo perhe, toiset veljekset poika miehinä. Tytär Aino. Tämä talo oli kylän vauraimpia.
Nyt me poikkeamme sivu kujasille oikealle. Kuljemme jonkun matkaa. Siellä on talo jossa asuu leski äiti kahden poikansa kanssa, hekin Määttäsiä. Pojat Jalmari ja Otto.
jatkan toisten...

3.

ELINA OS. RISTSEPÄN MUISTELMAT #3 -

Menemme eteenpäin metsän reunaan asti. Siellä on talo jonka omistaa Paaavo Sintonen. Hänellä on vaimo ja kaksi poikaa ja kaksi tai kolme tytärtä joista Hilma niminen minun koulu ja rippikoulu toverini.

Tulemme takasin kylän kujasille ja jatkamme. Siinä oikealla on pieni mökki. Sitä en muista kuka sen omistaa. Heillä ei nähtävästi ollut lapsia, siksi en tutustunut heihin.

Seuraava talo on muistaakseni Juvosen niminen. Siinä asuu yksi nais henkilö. Sitten on vasemmalla “Mummo Anni” talo. Hän oli koko kyläläisten ikioma mummo Anni. Hänen ikkunallaan kasvoi kauniita kukkia. Kävimme siellä usein pyhäkoulussa jota pidettiin vuoronperään eri kodeissa.

Sitten on vasemmalla taas Määttäsen talo, koulutoverini Siljan koti. Heillä oli kolme poikaa ja kaksi tytärtä. Vastapäätä talo luultavasti Määttäsen talo sekin, mutta siitä en ole varma. Heillä oli lapsia yhden tyttären nimi oli Sirkka. Heillä oli huutolaispoika joka oli kanssani koulussa samalla luokalla. Opettaja näytti kuvaa tulivuoren purkauksesta ja kysyi mikä tämä on. Poika vastasi: “se on Juhannus kokko”. Kerran opettaja soitti säveltä Taivas on Sininen ja Valkoinen ja kysyi mikä se oli. Poika vastasi: “Sun haltuus Rakas Isäni”. Muuten hän oli hyvin reipas poika. Uskon että hänestä on kasvanut kunnon kansalainen.

Tämä oli Määttäsen mäen taloista viimeinen.

Voisin vielä kulkea kanssanne koululle päin ja esittää muutamia taloja. Vasemmalla oli punaiseksi maalattu kaunis talo, en muista kenen, mutta koulussa oli luokallani sen talon tyttö. Hän oli hyvin herkkä itkemään. Jos hän epäonnistui niin hän itki.

Oikealla puolella oli Rätön talo. He olivat varakkaita. Irja oli luokka toverini. Tämä talo oli myös Mannerheimin ristiritarin Vilho Rätön koti.

Sitten tultiin keskustaan jossa oli Osuus-kauppa, postitoimisto ja kansakoulu ym.

Opettaja pariskunta Eila ja Matti Kallonen ohjasivat meitä elämän alkutaipaleella, kiitos heille siitä.

Vielä jatkuu myöhemmin...

 

Lapsuus Kanneljärvellä

 

 

Kauas katson aikaan lapsuuden

Koti-kunnahilla jälleen kuljen.

Muistot palaa, usein ajaan sen

Silmäni kun hetkeksi suljen.

 

 

Näen suloisimman puutarhan,

Talon ylvään, kuin satu-linnan

Poutapäivän hyvin valoisan

Kotijärven väreilevän pinnan.

 

 

Näen kukat lukemattomat,

Tunnen sireenien vienon tuoksun.

Ranta lehdon koivut valkeat

Kuulen koti puron tutun juoksun.

 

 

Tuoksuu ihanasti tuore maa

Linnut laulaa, koko luonto kiittää.

Lapsiparvi siellä vaeltaa

Heille Luojan ihanuutta riittää.

 

 

Päivät valoisimmat lapsuuden

Usein ovat onnen antimina

Luoja antoi kauneuden sen,

Joka säilyy muiston kukkasina.

 

 

Elina Vainikka (os. Risteseppä)

 

 

ELINA OS. RISTSEPÄN MUISTELMAT #4 -

Tahtoisin kertoa jotain Määttäsen mäen nuorten ja lasten yhteistoiminnasta. Meillä ei ollut mitään virallista seuraa, mutta kokoontumis paikkamme oli kotini. Äitini ymmärsi hyvin nuorten viattomia harrastuksia, vaikka hän oli uskovainen ja on vieläkin. Äiti täyttää ensi elokuussa 70 vuotta. Me kokoonnuimme meille illan viettoihin, leikimme yhtä ja toista. Myös harrastimme musiikkia. Veljeni soitti viulua. Naapurin poika Emil mandoliinia, minä ja sisareni Väinämöisen kannelta, pojat tilasivat pienen rummunkin Viipurista. Rumpalina toimi Urho, joka kaatui sodassa, siellä lähellä kotiseutuaan.

Sitten keksimme aloittaa näytelmä kappaleiden esityksen ja otimme pientä sisäänpääsy maksuakin ja katsojia oli täysi sali. Rahat säästimme äitienpäiviä varten, jotka pidimme ainakin kahtena keväänä koko kyläkuntamme äideille suurella menestyksellä. Opettajakin oli kuullut asiasta ja oli kiitollinen toiminnastamme. Kesävieraitakin tuli äitienpäiville jossa oli näytöskappale. Sisareni esitti isäntää kun pojat eivät ruvenneet tähän tärkeään osaan. Hän esiintyi hattu päässä koska hänellä oli pitkä tukka. Eräs rouva oli kuiskannut äidilleni, että muuten on esitys mainio mutta eikö tuo isäntä voisi ottaa hatun pois päästään. Äitini selitti että se ei käy päinsä koska palmikot ovat hatun sisällä.

Näin voisin jatkaa muistojeni kätköjen penkomista vielä vaikka kuinka kauan mutta lopetan kuitenkin tähän ja toivon teille rakkaat Kanneljärveläiset onnea, menestystä ja Jumalan siunausta missä olettekin. Olkaa iloisia ja vieraanvaraisia kuten ennen Karjalassa.

 

 

Elina Vainikka os. Ristseppä vuonna 1956 (41 vuotiaana)